VIDEOITA
Pennusta avustajakoiraksi
JelppiTassuilla oma pentutuotanto on hyvin pienimuotoista. Kesän 2020 pentueeseen syntyi neljä pentua, jotka kaikki jäivät yrityksellemme – kaksi Tiinalle ja kaksi Kirsille.
Pääosin pentuja ostetaan muilta jo tutuksi tulleilta labradorikasvattajilta. Pentueista valitaan koulutettaviksi sopivat yksilöt – ei rauhallisimpia, mutta ei myöskään vilkkaimpia.
Pennun tulee olla sosiaalinen ja rohkea. Se ei saa pelätä uusia tiloja, erilaisia pintoja, ihmisiä, ääniä. Lopullinen soveltuvuus avustajakoiran tehtävään varmistuu pennun kasvaessa ja koulutuksen edetessä.
Koirien arki
Meillä pennut kasvavat perheen keskellä, joten ne oppivat heti pienestä pitäen tavoille ja tutustuvat ympäristöön, vieraisiin ihmisiin sekä muihin eläimiin. Pennut kulkevat mukanamme kaikkialla, joten sosiaalistaminen on helppoa ja luonnollista.
Pennun ollessa 8-12 viikon ikäinen se tottuu yleensä helposti uusiin asioihin ja pitää niitä tämän jälkeen normi arkeen kuuluvina asioina. Tulevalle avustajakoiralle on tärkeää, että se pystyy vaivatta liikkumaan erilaisissa ympäristöissä. Pienet pennut käyvät tutustumassa esim. kauppakeskuksissa.
Tuleva avustajakoira aloittaa koulutuksen jo pentuna ja siirtyy tavallisesti työelämään noin 2-vuotiaana. Pentujen päivä koostuu lyhyistä harjoitushetkistä, leikistä, levosta ja metsässä kävelyistä/leikkimisestä.
Pennun kasvaessa harjoitusten määrä lisääntyy ja mukaan lisätään esim. ympäristövierailuja esim. omalle kylälle, lähikaupunkiin ja myöhemmin matkustetaan esim. parin tunnin ajomatkan päähän vaikka Helsinkiin tutustumaan raitiovaunuihin ja metroon.
Pidämme säännöllisesti yhteisiä koulutusviikonloppuja toisella paikkakunnalla, missä koulutuksessa olevat koiramme saavat tavata toisiaan ja pitää hauskaa. Jotta viikonloppu ei jää pelkästään hauskanpidoksi, käymme myös kaupungilla harjoittelemassa arjen taitoja.
Pyrimme myös vaihtamaan kouluttamiamme koiria keskenämme, jotta ne eivät liiaksi ”jumiudu” oman kouluttajan tapoihin, vaan tottuvat, että toinen henkilö voi toimia ja harjoitella niiden kanssa. Tämä helpottaa tulevaan työtehtävään siirtymistä sitten aikuisena.
Koulutusmenetelmät
Koulutamme tulevia avustajakoiria positiivisen vahvistamiseen perustuvalla koulutustavalla, jota kutsutaan myös ”naksutinkoulutukseksi”.
Positiivinen vahvistaminen tarkoittaa, että koiraa palkitaan oikeista suorituksista, jolloin haluttu käytös vahvistuu. Ei toivottu käytös jätetään huomioimatta.
Harjoituksista pidetään päiväkirjoja, joihin kirjataan harjoitusten sujumiseen sekä pentujen hyvinvointiin liittyviä asioita.
Avustajakoiran perustaidot
1. Noutaminen
on tärkeä taito ja yleensä noutajalle helppo. Avustajakoirien työtehtävissä noutamisen taito on vahvasti esillä. Koiran tulee osata nostaa pudonneita tavaroita ihmiselle syliin tai käteen. Sen tulee kantaa tavaroita ja laittaa esim. roskat roskikseen, pyykit koneeseen, avata ovia roikkuvasta narusta jne.
2. Katsekontakti
on avustajakoiran yksi tärkeimmistä taidoista. Pennulle se on helppo opettaa esim. ”nimi + katse” avulla. Kyseinen taito toimii jatkossa myös luokse tulo-signaalina. Katsekontaktia tarvitaan jatkossa luvalla saada tehdä jotakin esim. kulkea ovista, hypätä autoon jne. Se on ns. ”puhelinluuri- yhteys” ihmisen ja koiran välillä. Ihmiseen katsomisesta tehdään kannattavaa koiralle palkkioiden avulla.
3. Rauhoittuminen
Avustajakoira kulkee oman ihmisensä kanssa kaikkialla. Silloin kun koira on töissä, mutta ei ole aktiivisena työskentelemässä esim. ihmisen ollessa luennolla, töissä tai vaikkapa fysioterapiassa, koiran pitää pystyä odottamaan rauhallisesti. Koiran kyetessä ottamaan tauot levon kannalta, se jaksaa paremmin ja stressitaso pysyy matalana.
4. Kohdetyöskentely
on tärkeä perustaito avustajakoiralle. Esimerkiksi käsikohteen kautta koira ymmärtää että, nenää voi käyttää myös näin. Tästä voidaan jatkaa nenäkosketuksen sovelluksiin, kuten post it-lappuun, mitä voidaan käyttää opettaessa koiraa esim. työntämään laatikkoa kiinni.
5. Hoitotoimenpiteet
kuuluvat jokaisen koiran elämään. Korvia ja hampaita tutkitaan sekä kynsiä leikataan. Avustajakoiralle esim. kynsien leikkaus pitää huomioida oman ihmisen näkökulmasta. Tällöin kynnet voidaan leikata esim. tason päällä, jolloin tämä pitää erikseen opettaa koiralle.
Valmistuminen avustajakoiraksi
Avustajakoiran koulutus alkaa pikkupennusta. Koirien hyvinvointia ja edistymistä seurataan päivittäin ja päiväkirjaan tehdään merkintöjä koulutuksen ja käyttäytymiseen liittyen.
Kun koirat ovat noin vuoden ikäisiä, niiden luusto kuvataan. Luustoltaan terve koira pääsee jatkamaan koulutustaan ja saa luvan suorittaa avustajakoirille räätälöidyn luonnetestin. Testin suoritettua hyväksytysti, koira saa luvan jatkaa koulutustaan ja tässä ohessa koiran ollessa narttukoira - se steriloidaan ja uros kastroidaan.
Koiran suorittaessa hyväksytysti Invalidiliiton loppukokeen eli ns. käyttöönottotestin, on koira valmistunut viralliseksi avustajakoiraksi ja se saa itselleen työliivin.